Koulutus & Kokemus

Koulutus

Koulutukseltani olen psykologian lisensiaatti ja erikoispsykologi, erikoistumisalana psykoterapia. Minulla on integratiivisen psykoterapian koulutus (Ylempi erityistaso; YET). Olen Valviran hyväksymä psykoterapeutti ja Kela voi tukea aikuisille ja nuorille (16–25v.) antamaani kuntoutuspsykoterapiaa. Lisäksi toimin HUS:n aikuisten lyhytterapian palveluntuottajana (Palse). Olen jäsenenä Suomen Psykologiliitossa ja Integratiivisen psykoterapian yhdistyksessä.

Integratiivisen psykoterapiakoulutuksen lisäksi minulla on monen vuoden ajalta lisäkoulutusta ihmissuhteissa esiintyvien ja niihin liittyvien ongelmien hoidosta. Yksilön vuorovaikutustyyliä analysoimalla voidaan muun muassa vähentää vuorovaikutuksessa ilmeneviä ongelmia, kehittää vuorovaikutustaitoja ja ymmärtää aiempien ihmissuhteiden vaikutuksia nykyhetkessä. Olen hankkinut lisäkoulutusta myös muun muassa vanhemmuuden kysymysten, erilaisten psyykkisten sairauksien ja traumojen sekä päihdeongelmien hoidosta.

Kokemus

Minulla on pitkä kokemus terapiatyöstä. Olen työskennellyt yksityisenä ammatinharjoittajana vuodesta 2013 alkaen. Aiemmassa työssäni järjestöpuolella tein 2000-luvun alussa eripituisia yksilöterapioita kuuden vuoden ajan. Tämän jälkeen, vuodesta 2007 lähtien, työskentelin yksilö- ja ryhmäterapeuttina 6 vuoden ajan. Minulle on kertynyt laajalti kokemusta aikuisten ja nuorten kanssa tehtävästä psykoterapeuttisesta työskentelystä. Lisäksi olen mm. työskennellyt tutkijana Helsingin yliopiston Psykologian laitoksella tutkimuskohteina muun muassa yksilön psyykkinen kehitys, minäkuva ja itsetunto.